Ajateltiin, että sadepäivänä saa varmaan olla suhteellisen rauhassa jos lähtee julkista saunaa etsimään. Että ihmiset eivät liikahtaisi kotoaan, jos ulkona on huono sää. Oltaisiin jotenkin poikkeuksellisen sisukkaita suomalaisia, kun keliä uhmaten lähdetään kävelemään kaupungin toiselle puolen Rauhaniemen Kansankylpylään saunomaan. Ei ollenkaan ajateltu, että tässä kaupungissa asuu pari muutakin sisukasta suomalaista, ja saunomassa oli valehtelematta ainakin 50 ihmistä. Ulkona oli tihkusadetta kuuroittain ja lämpö ei yltänyt edes lähelle kahtakymmentä -herran jestas me kuljettiin syksytakit päällä! Mulle se oli ensimmäinen kerta yleisessä saunassa (jos lapsuuden uimahallireissuja ei lasketa) ja oli tosi jännää. Ja hauskaa. Olin tosi ylpeä, kun olin muistanut etukäteen googlettaa paikan, säännöt ja käytännöt. 7€ maksu aikuiselta, uikkarit päällä miehet ja naiset samaan saunaan, ja arvotavarat sai jättää lukolliseen kaappiin "vastaanottoon". Eli sellaiseen pieneen huoneeseen, jossa oli luukun takana mies rahastamassa ja selän takana lukollisia lokeroita seinän korkeudelta. Vaikka saunan ja pukuhuoneiden ovien edustalla parveili jengiä vilvoittelemassa ihan urakalla, oli Rauhaniemi nimensä veroinen. Pari askelta sivuun ja sai olla ihan rauhassa. Uimarannan puolella ei ollut ketään, joskin se johtui varmasti vain säästä. Olin niin innoissani saunaan pääsystä, että itsehän olisin varmaan kipitellyt paikalle myrskyssäkin! Meidän kotona ei ole saunaa, ja viimeksi pääsin löylyttelemään juhannusviikolla, että oli tuo jo aikakin. Kotimatkalla oltiin hurjia, ja hypättiin bussiin. Keskustassa pysähdyttiin kahvilaan pelaamaan shakkia pari matsia, ja sitten vielä bussilla kotiin. Pipo päässä tietenkin, ettei vaan palellu. Pikku hiljaa mä opin ajamaan Tamperetta. Alle vielä hassunhauska keskustelu, jonka kävin kotimatkalla isäni kanssa puhelimessa.
Minä: "Arvaa mitä me tehtiin tänään?" Isä: "Onko pakko?" Minä: "Käytiin saunomassa! Viimeksi on saunottu juhannuksena" Isä: "Siitä lähtien ootte samoissa paskoissanne kulkenu? Sittenhän tuo oli jo aikain kylpeä" Comments are closed.
|
JonnaOon 22 vuotta, juon paljon kahvia ja tykkään kirjoitella asioita ylös muistiin. Tää koko sivusto perustuu lähinnä näiden kahden harrastuksen summaan, ja vuosien päästä voin sitten nostalgisin mielin lueskella näistä hetkistä. Archives
August 2020
Categories
All
|